torstai 17. syyskuuta 2015

A21 Dining - Ha-assu idea, lättänä toteutus

Ila: Pakko kirjoittaa pieni vastapallo, kun tänään ilmestynyt Kauppalehti Optio oli mennyt arvostelemaan A21 Diningin.

A21 Dining on maailmanparhaaksi coctailbaariksi 2009 (www.worldsbestbars.com mukaan) nimetyn A21 Cocktail Loungen brändilaajennus ruokaan. Coctail Lounge oli aidosti todella todella hyvä: raaka-aineet huippua ja mixologit alansa ykkösiä. Nykyisin CL:n paikalla pörrää saman omistajapohjan Decades - pikkusen maanläheisempi paikka.




Optio hehkutti hirmuisen paljon A21 Diningia tänään: 16 pistettä ruoasta (0-20), hinta/laatu sai +/- ja palvelu sekä miljöö viisi tähteä. Todella kovat pisteet. Yleensä olen somewhat samoilla linjoilla Option arvosteluissa, mutta nyt en.

Ei isompaa illalliskertomusta tällä kertaa; viime kerrasta on kymmenisen kuukautta, enkä vaan muista enää kaikkea. Kuviakaan ei löytynyt. Joko sisäinen bloggari minussa ei ollut vielä edes tiedostamattomasti herännyt ja napsinut niitä talteen tai ilta oli yksinkertaisesti...äh jotain, ettei se tuntunut siinä hetkessä tärkeältä. Ette te olisi niitä kuitenkaan halunneet nähdä, suttuinen kamerakännykkäotos tekoloimujen hohteessa välkkyvästä alkupalasta tyydyttäisi teitä yhtä paljon nyt kuin meitä sinä iltana.

Miljöö on oikeasti ihan hauska, pikkuisen erilainen. Alkudrinkin voi nauttia baarin puolella tekonuotion loimussa, hauskaa. Itse olen syönyt valkoisilla verhoilla, valkoisilla tuoleilla, valkoisilla sohvilla sisustetussa Lumivalkea (tjsp.) salissa. Ei suuria riskinottoja, ei ylitsevuotavaa eleganssia. Takuuvarmaa ja pikkiriikkisen mielikuvituksellista. Toimii.

Sääli, kuva ei tällä erää A21:stä mutta tarpeeksi lähellä.


Ruoka on fine diningia (thank god), mutta ei mitenkään säväyttävää. Hyvää ehdottomasti, mutta ei 16 pisteen arvoista! Ei lähellekään. Vaikka raaka-aineet ja esillepano on kohdallaan, jää kokonaisuudesta vähän lattea fiilis ja maku. Makukäyrän huiput ja alhot on tasoitettu, eri raaka-aineiden valmistustavat pelkistävät tekstuureja ja näin jäljellä on pikkuisen tasapaksu ja mitäänsanomaton illallinen. Palvelukokemus on ystävällinen, muttei mitenkään asiantunteva tai asiakaskunnan eri piirteitä huomiova.  Kaikki nämä asiat huomioiden, hinta on mielestäni vähän kalliin puoleinen: yhteensä parin hengen iltaan pitkän kaavan kautta meni noin 350 euroa.

Yleisesti paikan isoin plussa ja miinus on konsepti. Tarinallistaminen on tämän hetken juttu ja A2 on siinä ollut pitkään aikaansa edellä mutta se ei saisi viedä huomiota liikaa pois itse ruoasta. Kuten esimerkiksi Alinean postauksessa mainittiin, maailmanluokan huippuravintolat ovat usein äärimmäisen minimalistisia mitä tulee miljööseen. Ruoalle annetaan tilaa. Pitkän menun (, joka muuten on jo pitkään ollut "Saaristoretki" ja teema sen mukainen) kyytipojaksi voi toki valita viinit, mutta paikka on rakennettu cocktailien ympärille eli when in Rome - valitse paritetut cocktailit! Idea on hauska, mutta kaipa minä sitten vaan olen joku puritaanitiukkapipo, ruoka on vaan parempaa viinin kuin drinksujen kanssa!

Sorry Optio, close but no cigar.

a21.fi/dining/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti