Ravintolan tarina alkaa vuodesta 1994, jolloin Magnus Ek ja Agneta Green laittoivat ravintolan pystyyn Oaxen-nimiselle saarelle Tukholman saaristoon. Ravintola on valittu useasti Ruotsin parhaaksi ja nousi useasti maailman top 50 ravintoloiden joukkoon. 2011 ravintola muutti Tukholman keskustaan, Djurgårdenin eteläiseen kärkeen, jossa Magnus ja Agneta remontoivat vanhan telakkarakennuksen ravintolatukikohdakseen. Rakennus on hauskasti vanhassa teollisuusympäristössä ja pitää sisällään skandilähiruoka-genren kruununjalokiven Krogin ja more-bang-for-the-buck -paikan Oaxen Slipin.
Sisustus on kruusailematonta skandia. Puiset pöydät ilman pöytäliinoja. Pelkistetyt lamput katosta. Mukavat, tarkoituksenmukaiset tuolit. Ei mitään ylimääräistä ökyilyä tai pompöösiyttä. Saliin astuessa nenääni tulee pieni kalan tuoksu; onneksi(!) tuoksu meni pois tai siihen tottui.
Ylläripylläri. Ravinnoksi valitsimme pisimmän mahdollisen menun, joka tällä kertaa tarkoitti kymmentä ruokalajia alkunaposteltavineen. Kyytipojaksi viinipaketti ja alkuun lasi shampanjaa. Shampanja (Roses de Jeanne) oli perushyvää, mineraalista, vähäkuplaista ja sitä kaadettiin lisää amuse-bouchien ajan. Jei! Tästä se kone taas käynnistyy.
Alkupaloja tuli p-a-l-j-o-n! Ihanaa. Alkuun lammastartaria korianterilla, häränhäntäkermalla, mustajuurella ja talon kinkulla höystettynä, ja tarjoiltuna perunalastun päältä. Näitä olisi kiva napostella ja katsoa euroviisuja, jos vain jaksaisi näpertää vuorellisen. Jatkoon. Seuraavana vihersimpukkaa Pohjois-Norjasta basilika-sitruunatimjami -kastikkeella ja grillatusta salaatista valmistetulla kermalla. Perus ok. Sitten vuorossa oli fermentoitua omenaa hasselpähkinä-majoneesilla. Hauska esillepano, ei ihan niin hauska ruokana. Tätä seurasi savustettu härän luuydin purjolla, paahdetulla rukiilla ja luumulla. Upea annos, savu vaan tuprahti, kun kansi nostettiin ja rasvaisen suolainen luuydin lipsahti tuulensuojaan nopeasti.
Eikä tämä alkuruokailoittelu vielä tähän lopu. Pikkelöity tilli -kermaa, manteli-perunaa, tilliä ja rapua. Ihanaa. En ollut koskaan kuullutkaan tryffelilevästä, joka on merilevää, joka tuoksuu tryffelille, mutta maistuu levälle. No, nyt kuulin ja maistoin. Seuraava alkupala rakentui ennen joulua keittiömestarin itsepoimimasta levästä kuivattuna sekä kampasimpukasta. Hei, commoon, kampasimpukan kanssa ei vaan voi mennä pieleen. Annos oli todella hauska ja erikoinen. Seuraavaksi vuorossa oli erikoinen setti: Ruotsin länsirannikolta pyydettyä rapua, joka on niin pehmeäkuorista, että se voidaan syödä kuorineen...myös pää, friteerattua uimarakkoa(!) ja kampasimpukkaa ruohosipulilla. Rapu oli turhan rasvainen ja vähän pettymys maultaan, kokemuksena hauska, kampasimpukka nyt on edelleenkin aina hyvää ja uimarakko oli hauska naksu. Mahtavaa, kun alkupaloja on näin massiivisesti. Jaksaako tässä enää syödäkään.
Uutta viiniä lasiin. Chablista, suosikkiani, joskin tällä kertaa todella todella vähähappoista ja jätti pienen pettymyksen, mutta siitä viis. Eteeni kannettiin ensimmäinen virallinen ruokalaji: turska-crudoa, härkäpapukermaa, vesikrassia ja raakoja karviaisen marjoja. Annoksessa oli yksi iso vika, ei happoa. Hapottomuus yhdistettynä pikkuisen lattanaan viiniin jätti kokonaisuuden veltoksi.
Turskan aiheuttaman pettymyksen paikkasi täydellisesti seuraava annos. Langustiinia länsirannikolta, grillattua salaattia, kuivattua possun laardia, paahdettua tattarisuurimoa ja karhunlaukkaa. Upea, suussasulava, kaunis. Jo pelkästään tämän annoksen takia tänne kannattaa tulla.
Langustiinin hehkutuksen lomassa pöytään tuotiin uudet lasit ja mitä ihmettä niihin kaadettiinkaan: akvaviittiä! Yyyyyhyh. Mitä?! Juomaa ihmetellessämme Magnus kantoi pöytäämme hirmuisen kauniin annoksen muikunmätiä Kainuusta (siitä ruotsalaisesta Norrbottenin Kainuusta aka. Kalix), Åbykvarnin tilan vasikan tartaria, kana-stokkiemulsion ja lipstikan kera. Upea upea upea upea annos. Akvaviitti ja lautasellinen tätä herkkua toimivat yhteen hämmentävästi. Omassa suussani tavanomaisesti ruoka muuttaa viinin makua, mutta tässä akvaviitti taittoi annoksen makuja todella jännästi ja tavallaan sitoi kaiken yhteen.
Samalla, kun hämmästelimme lähes jokaisessa annoksessa olevaa surf'n'turf -henkeä asteltiin eteemme lautaset, joilla oli kolme elementtiä. Häränhäntää kurkun ja vihreiden mansikoiden kanssa, tilli-kehäkukkakastike ja grillattua mustaa lehtikaalia. Annos toimi todella maittavasti yhteen Collecaprettan Vigna Vecchian kanssa. Ilman ruokaa viini oli suuhuni pikkuisen nuorta (2014).
Seuraavana suussa sulavaa piikkikampelaa, lehtikaalia Oaxenin puutarhasta, manteleita ja paistettua pikkelöityä hernettä. Ja filtteröimätöntä valkoviiniä. Rehellisyyden nimissä annos oli varmasti hyvä, mutta tässä vaiheessa pöytään oli tuotu jo suuri määrä todella upeita annoksia ja tämä jäi vähän niiden jalkoihin. Viini (Els Jelipins Penedés, 2013 Vi Blanc) oli muuten kelvokasta, mutta pikkuisenkaan isompi määrä tätä aiheuttaisi sietämättömän pääkivun aamuksi. Ja hei! Huominen oli meillä työaamu, ei pääkipuilua.
Taas uusi tuttavuus: musta valkosipuli. Musta valkosipuli on viikkojen tasalämpöisen kypsennyksen ansioista karamellisoitunutta ja mustunutta valkosipulia. Oaxenissa valmistustapa oli mielenkiintoinen. Tutulta tilalta poimitut valkosipulit laitetaan laatikkoon ja haudataan läheisen maatilan tunkioon(!) kuudeksi kuukaudeksi. Maku on, noh, makeahko. Ulkonäkö mämmimäinen. Lautasella kyseisen valkosipulin lisäksi selleriä, sokerijuurikasta, pihasauniota (, jonka luulin olevan rikkaruoho) ja jogurttia. Annos oli ihan ok, ei mahdottoman maukas, mutta kaikki meni. Lasissa sama viini edelleen.
Jo hetki aiemmin pöytään kannettiin talon leipävalikoima. Älä anna ulkonäön hämätä, sillä tämä setti sisälsi yhden illan ikimuistoisimmista makuelämyksistä. Eteemme tuotiin kahta leipää: briossia jäljittelevä sienileipä sekä pienessä valurautapannussa kypsennetty makea saaristolaislimppu. Jälkimmäinen oli us-ko-mat-toman hyvää. Makeaa, suolaista ja rasvaista. Päälle vielä vähän lisää rasvaa talon itse kirnuaman voin muodossa.Tämä pala taivasta hupeni nopeasti. Niin nopeasti, että pyysimme sitä lisää.
Magnus toi meitä tervehtimään Sarah'n. Sarah on viiriäinen Vinkölin pikkukunnasta Ruotsista. Sarah oli jo karsittu höyhenistään ja esittelyn jälkeen Sarah vietiin paloitteluun. Tulisimme kuulemma saamaan eteemme hänen koipensa sellerin,voikukan sydämien ja kuusenkerkkä-kanastokki -kerman kanssa. Viiriäinen oli täydellisesti kypsennetty ja valui pois luilta. Kerma oli sinappinen ja kokonaisuus oli vähän tylsä, vaikka Sarah pääosaa näyttelikin. Lasissa oli 2011 Valdeolmos Goyo Garcia Riberaralta. Vallan toimiva viini, joka tuntui jopa helpottavalta filtteröimättömän valkoviinin jälkeen.
Lihan makuun päästyämme meidän annettiin jatkaa samalla linjalla. Viimeisenä pääruokana on poroa. Tiina tuntee porot, kuten pohjoisen naisen kuuluukin. Jännityksen liennyttämiseksi sanotaan jo nyt näin alkuun, että annos oli hirmuisen hyvä. Tiina unohti "hyväksytty"-leimasimen, mutta sille olisi ollut käyttöä. Pohjoisen tyttö on tottunut nauttimaan poronsa lapin tapaan puolukan kaverina mutta nyt lautaselta löytyvä karhunvatukka oli illan yllättäjä. Kotoisaa ja samalla ihan todella uutta. Ohueksi leikatun poron kyytiin oli siis tällä kertaa tarttunut punakaalilientä, sieniä, maa-artisokkaa, katajaöljyä ja karhunvatukkaa. Lasissa sama viini, toimii. Loistava, loistava annos. Siirtykäämme siis juustoihin!
Juustona djura Jämdasta, ohutleipää ja kirnuvoita. Juomaksi suositeltiin sherryä. Koska ilmeeni oli hyvin skeptinen juomavalinnan osalta annettiin minun maistaa sitä ensin. Onneksi niin tein. Litku maistui halvalta grapalta, polttoviinalta, tinneriltä! Jäi ottamatta. Join lasin pohjia ja söin djuraa. Juusto oli yhdistelmä hauskaa rakeisuutta ja juustoksi outoa makeutta. Ihan ok tuttavuus, mutta ei piekse hyviä ranskisjuustoja niin millään. Tiina, joka ei tunnetusti juustoista enää tässä vaiheessa iltaa niin välitä, ihastui tyystin tähän rakeiseen skandijuustoon. Joskus näin!
Laskujeni mukaan jälkiruokia on tiedossa kaksi. Ensimmäisen lautaselle tuli upea kahteen tasoon rakennettua annos, jossa päällä oli suklaanougat-levy, jäkälää ja jostakin pihayrtistä tehtyä jäätelöä. Tämän levyn alle oli rakennettu karpalosta vaahto ja kompotti. Ihanan yllätyksellinen ja makuinen jälkkäri, ja minä en ole edes jälkiruokaihminen. Tiina rakasti, palavasti. Lasissa raikas ja makea(!) riesling, joka toimi annoksen kanssa täydellisesti yhteen. Muutenkin viini oli jännittävä löytö.
Vieläkö pitäisi jaksaa? Vielä. Viimeisenä ruokalajina ja toisena jälkiruokana hillottua mesimarjaa, vesisuklaa-pellavansiemen praliini, saksankirvelin kukintoa, sitruunamelissaa ja hapankermaa. Minä juntti en tiennyt, että vesisuklaa on tummaa ja vaaleaa suklaata sekoitettuna keskenään vedessä. Nyt tiedän. Vaikka viimeinen ruokalaji oli ihan kiva, hävisi se ottelunsa ensimmäiselle jälkiruoalle totaalisesti. Melkein olisin toivonut, että annokset olisivat olleet toisessa järjestyksessä, niin grande finale olisi ollut grande.
Laskun, joka oli suolainen 800 euroa kahdelta hengeltä, yhteydessä pöytään tuotiin ISO ja IHANA laatikollinen petit fourseja. Näistä minä en päässyt nauttimaan, koska illalla ei enää jaksanut ja seuraavana päivänä näistä nauttivat Tiinan työkaverit. Ilta kesti noin neljä tuntia, joka on menun pituuden huomioiden kohtalaisen nopea imurointi meiltä.
Kokonaisuutena kokemus on yksi parhaimpia koskaan kokemiani skandiravintoloita. Palvelu oli toimivaa, ystävällistä ja osaavaa. Ei turhaa sniiduilua viinin osalta, sitä kaadettiin lisää, jos lasi pääsi tyhjenemään. Ja se tärkein eli ruoka oli mielikuvituksellista, jota liian harva skandirafla on, maukasta ja laadukasta. Vessoja ei ollut kuin yksi koko salille, mutta tarjoiluväki oli hyvin oppinut huomaamaan, kun sinne on asiaa ja vihjaavat onko vapaata vai tulevatko kertomaan, kun on. Vessassa muuten hauskana lisänä taustalla soi nauhoitus metrosta ja 1990 jalkapallon MM-kisojen selostusta. Ainiin, keittiöstä kannettiin vielä mukaamme tuore saaristolaisleipä kauniisti pakattuna. Leipähurmoksemme oli siis huomioitu. Oaxeniin voisin mennä uudestaan, mene sinäkin.
Raadin arvio:
Ruoka 9,5
Juoma 8+
Palvelu 9
Kokonaisuus 9+
Isoimmat plussat ja miinukset:
+ Ruoka, todellakin
+ Ruoka, usko jo
+ Ruoka, mmmmm
+ Leipä....kotipaketissa!
- Hintalappu toki on tästä herkusta aikamoinen
- Viinit voisivat olla vähän terävämpiä ja isommin esillä
Mikä: Oaxen Krog, kahden tähden skandi-ilotulitus Tukholman Djurgårdenissa.
oaxen.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti