lauantai 11. kesäkuuta 2016

Demo - Helsingin pitkäikäisin tähti-ravintola

Tarkoitus oli viettää rauhallinen perjantai karkkipussin ja Hauskojen kotivideoiden kera. Marjomaan Sampo on niin hellunen ja loistava viikonlopun avaaja. Mutta ei, eehei. Puolihuolimaton soitto Demoon ja meille oli pöytä parin tunnin päästä. Hirveä hätä ja hässäkkä! Äkkiä suihkuun, tukat töttörölle ja pikku etkoille West Coast Minigolffiin. Tiina voitti, ei se mitään. Äh. Paskat. Harmittaa vieläkin rankasti tuo katkera tappio.

Mutta rankasta urheilusta takaisin teemaan: ravintola Demoon. Demo on jo vanha ja klassikko. Perustettu 2003 Tommi Tuomisen ja Teemu Auran toimesta. Ensimmäisen kerran ravintola sai tähtensä jo 2007 ja on säilyttänyt sen siitä asti. Lafka löytyy Helsingistä Uudenmaankadulta ja ikkunoista näkyykin välkehtivä asfaltti ja vastapäisen talon seinä. Ravintolasali on sisustettu rauhallisesti ja huomion vievät kummitusmaiset, valtaisankokoiset valaisimet. Asiakaspaikkoja löytyy nelisenkymmentä.

Vaikka Suomessa ollaan, hovimme puhui englantia: No need to look at the menu. We go with the longest one anyways, and with the wine pairings. Kiitos. Tällä kertaa pisin menu tarkoitti seitsemän ruokalajin settiä. Pelin avasi turvalliseen tapaan samppanja: Pierre Gimonnet et Fils. Nuorehkon oloista lientä, joka omaan suuhuni maistui yllättävän makealta. Ei silti valittelua makeudesta, sillä pöytään tuotiin ensimmäinen amuse. Pikkelöityä lohta, pikkelöityä punasipulia, piparjuurta, yrteillä infusoitua majoa ja sipulipölyä. Annos oli toooooosi pieni, kuten amusen toki kuuluukin, mutta toooooosi hyvä. Tuhdista majosta huolimatta hienovaraisesti pikkelöity lohi tuli esiin loistavasti ja erityismaininta punasipulin maun onnistuneesta pyöristyksestä. Lupaa hyvää!



Shamppis alas ja uuteen lasiin omaa suosikkia, Chablista. Samuel Billaud premier cru 2014. Yrttinen, rypäleinen maku ja pitkä mineraalinen jälkiaromi. Todella hienostunut chablis. Upean viinin kyyditsijäksi tuotiin talon leipiä. Briossia, jonka päällä hunajaa ja fenkolinsiementä sekä hauskaa vehnäleipää, johon oli hierottu juurestuhkaa. Briossit nyt vaan ovat yleensä aina turhia ja niin tälläkin kertaa. Vehnäleipä oli ihan hyvää mutta tuhka ei itsessään tuonut makuun lisäarvoa - päinvastoin - tuhkasattumien kohdalla maku oli jopa hieman liian palanut. Onneksemme emme kuitenkaan joutuneet pitkään jyrsimään pelkkää leipää, sillä illan yksi huikeimmista kokemuksista tuotiin eteemme.

Sitä valmistetaan metsässä trangiassa, armeija ja sadat lounasravintolat tarjoavat sitä torstaisin, kyllä vain! HERNARIA! Fermentoitua hernekeittoa, pekonia, creme fraichea. Iso annos. Ihana, maukas, hienostunut ja yllätyksellinen twisti arkiseen klassikkoon. Ja vielä chabliksen kanssa. Kun halutaan yllättää asiakas klassikon remakella, näin se tehdään. Taitavaa. Maku oli pyöreä ja täyteläinen ja silti hyvin herneinen. Ja eihän sitä nyt pekonilla koskaan ole yhtäkään annosta onnistuttu mokaamaan. Tässä jos jossain suomalainen perinneruoka nostettiin uudelle tasolle: jotain niin hemmetin tuttua ja lohdullista ja samaan aikaan äärimmäisen hienostunut tekstuurien ja vivahteiden yhdistelmä. Hienoa!



Jatketaanpa valkoviinillä. Laseihimme kumotaan Jurtschitsch 2013 Rieslingiä. Kuiva, tasapainoinen, sitruksinen, kiva riesling. Ansaitsisi enemmänkin kuka ties hehkutusta, mutta sori vaan, chablis oli niin loistava, että tämä jää kauas jälkeen. Rieslingin kanssa pöytään tuli illan toinen ilotulitusannos: kaunis ja pieni annos Kobe-härän carpacciota, kananmaksamoussea, punaista ja keltaista retiisiä ja villiyrttejä. Sanotaan se nyt suoraan, aivan saatanan hyvä annos. Niin voimakkaat maut. Lihaa. Suolaa. Maksaa. Pientä happoa retiiseistä. Ja viini, se toimi aivan sairaan hyvin tämän kanssa.

Antiikkista rieslingiä: Balthasar Ress 1992. Kuiva, mausteinen, kevyesti kukkaisa bukee,  kypsä eksoottinen maku. Vau. Upean viinin kanssa grillattua markillia ja valkoista parsaa, lohen mätiä, grillattua markillin mätiä. Parsan kypsyys on täydellinen. Ja tässä on pakko lainata Tiinaa (sanasta sanaan): maku o niinku perfekto, mut tuoksut o niiku kotosat. Kuulema ihan kuin olisi mummon palvauspöntön vieressä istuskellut.



Vaihdetaan väriä. Punkkua. Ah. Ja hyvin viileätä sellaista, koska helleaallon lämmittämässä ruokasalissa se olisi lämmennyt ihan turhan vikkelään. Hyvin spotattu. Chateau La Fleur Pourret. Klassista Saint-Emillion viiniä. Keskitäyteläistä, luumuja, tummia viinirypäleitä. Punaviinin kera pöytäämme kannettiin lihaa, possua. Possun vatsaa grillattuna, possun niskaa, anjovista, grillattua kesäkurpitsaa, kesäkurpitsapyre, kvinoaa, porkkana ja villiyrttipestoa. Kesäisen makuinen annos. Rasvaisa possun vatsa maistui grillille ja suli suussa. Runsaasti käytetty kesäkurpitsa oli valmistettu maukkaasti ja toimi upeasti possun kanssa. Kelpo setti, jota voisi kuvitella syövänsä mökillä.



Tiina ei juustoista tykkää, mutta Demossa Tiina tykkäsi! Eteemme tuotiin juustotaco. Kyllä, taco. Kymmenen kuukautta vanhaa goudaa ja samasta juustosta tehty vaahto, pähkinöitä ja kiinanmandariinia (tjsp). Suussa sulava juustoannos, ja rapsakka taco teki annoksesta hauskan. Ja jotta jo valmiiksi mielikuvituksellinen juustoannos olisi ollut entistä jännempi, juuston kanssa tarjottiin La Kernen siideriä. Siiderin hapot lauloivat yhteen mahtavasti juuston 52-prosenttisen rasvan kanssa. Ihanaa kepeyttä, leikkisyyttä ja raikkautta perinteisiin juustolautasiin verrattuna.



Laseihin Johanneshof Reinischia, jonka 100g sokereista pystyi päättelemään, että olemme saapuneet jälkiruokamaahan. Raparperia, paljon raparperia: raparperia ja valkosuklaata, kuivattua raparperia, raparperijätksiä, raparperia ja kinuskia, raparperihakkelusta ja pistaasikakku. Ihanan raikas ja hapokas annos, joka komppasi viiniä hyvin. Kotipihojen raaka-aineesta saa näin hauskan annoksen. Raparperi saatteli meidät illan toiselle jälkkärille ja viimeiselle annokselle: briossia, hapankermaa, mansikkaa ja mansikkajäätelöä. Tiina rakastui tähän annokseen ja löysi annoksesta samanlaisen perinnevivahteen kuin hernekeitosta: moderni versio pannarista mansikoilla! Oikeassa mittasuhteessa raikkautta, makeutta, mansikkaa ja happoa, yhdistettynä Cerdonin bugey-viiniin. Hieno päätös illalliselle.



Ei-ihan-halvan 444 euron laskun kera pöytään tuotiin vielä petit foursit, jotka viimeistelivät hyvin illallisen. En ollut ensimmäistä kertaa Demossa, mutta tämä kerta oli paras koskaan. Kokonaisuus oli kekseliäs, maukas ja suositeltava. Iso plussa soundtrackista. Turhan usein rafloissa on taustalla sietämätöntä kikkeli-loungea. Ei nyt. Lista oli täynnä vanhempaa ja uudempaa meidän makuun olevaa musaa. Palvelu oli, kuten jo mainitsinkin, pääosin englanniksi. Palvelu oli perushyvää ja pitkämielistä, vaikka vaihdommekin pöytää parikin kertaa valoisampaan.

Raadin arvio:
Ruoka 8+
Juoma 8,5
Palvelu 8+
Kokonaisuus 8+

Isoimmat plussat ja miinukset:
+ Tasapainoinen, taitava kokonaisuus
+ Viinivalinnat. Muutenkin Demon kellarilista kannattaa tarkistaa.
- Pelattinkohan turhankin varman päälle välillä...
- Pisimpään menuun olisi voinut pari annosta tai amusea enemmän voinut mahduttaa.

Mikä: Demo. Yksi nykyisen ravintolaboomin uranuurtajista Suomessa. Säilyttänyt tasonsa ja tähtensä pitkään.

www.restaurantdemo.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti