torstai 9. marraskuuta 2017

Valter Bauer - Itävaltalainen makumatka 80-luvulle

Wien, kaupunki täynnä historiaa: Schubert, Strauss, Wittgenstein, Mozart, Freud, Valter Bauer. Näistä viimeinen ei välttämättä sytytä lamppua pääsi päälle, mutta Valter Bauer on yksitähtinen itävaltalaista ruokaa tarjoileva ravintola vanhassa suojellussa talossa Wienin keskustassa, ja ainut tähtikohteemme Wienin matkallamme. Ex tempore ei ole kovin helppoa tähtirafloihin varausta saada miljoonakaupungissa ja turistikohteessa. Asiaan. Päiväinen helle, kun muuttui illan lämmöksi vaivauduin laittamaan pitkähihaisen paidan päälle ja kampaamaan tukkani ja siirryin alabaariin odottelemaan Tiinan valmistautumista.

Taksi alle ja pikainen pyrähdys pikkukujille, josta Valter jo löytyikin. Varsin huomaamaton sisäänkäynti sivukadulla keskustan vilkkaimmasta sykkeestä. Avaamme oven ja astumme 80-luvulle. Ravintolassa on noin 25-asiakaspaikkaa, kokolattiamatto, holvikaarikatto ja tarjoilijoita puvuissa. Kaikki on kovin jäykkää. Jännä nähdä mitä tästä illasta tulee.


Alkuun lasi rosé shampanjaa Tiinalle ja minä päädyn dry martiniin, kahdella oliivilla. Rohkaisua alle. Samalle sukellus menuun...tai siis ei. koska otamme katsomatta pisimmän menun, neljä ruokalajia ilman jälkkäriä + amuse, ja siihen paritetut paikalliset viinit. Sukellus siis viinilistaan, massiiviseen viinilistaan! Kirja muistuttaa enemmän vanhaa raamattua kuin mitään muuta. Uskon, että isompikin viinifiili tyydyttyy VB:n viinikellarin valikoimista. Varsinkin Itävallan ihme gruner veltliner on loistavasti edustettuna.

Menu alkaa hämmentävimmällä amusella koskaan. Eteemme kannetaan lautaselliset leberkäset, eli palat makkaraa. Makkaraa! Aivot lyövät hetken tyhjää. Annos on ruma kuin makkara-annos vaan voi olla. Kyrsän kyytipoikana sinappia, mitäpä muutakaan. Sentään sinappi oli pikkuisen tuunattu kirvelillä ja sipulilla. Mitäpä tästä nyt sanoisi. Annos oli sitä itseään. Varmaan jotain outoa itävaltalaista huumoria.


Taivastellessamme amusen koomisuutta laseihimme eksyy jälkiruokaviininä paremmin tunnettu Beerenaulese Cuvée 2015 Kracherilta. Jälkiruokaviini. Taas aivot ottavat happea hetken ja pyrkivät miettimään skenaarion, missä jälkiruokaviini ensimmäisen ruokalajin kanssa olisi ookoo. Hanhenmaksa, se sen täytyy olla. Ja sehän on! Maksan kanssa briossi, kirsikkahilloketta ja kukkasia. Kaunis annos, tosiaan tukevat maut ja koostumukset ja se viini. Jopa Tiina, joka yleensä sylkee jälkiruokaviinilaseihin, joi lasinsa tyhjäksi. Viini korosti maksan pehmeyttä ja paheellisuutta. Hieno valinta.



Klassinen ravintola etenee menussaan kuin juna. Pikkujännän alkuruoan jälkeen on vuorossa kala, jonka kanssa riisiä, sahramikastiketta ja sinisimpukoita. Hovimme kertoi meille vain kalan saksankielisen nimen drachenfische, josta emme tajunneet mitään, joten nyt mennään vaan maku edellä. Valkoista tuo kala kuitenkin oli. Annos on iso. Kastike on mausta päätellen kalastokkiin tehty, johon lisätty pikkuisen tomaattia. Kastike tuo kivan makeuden annokseen, joka muuten on aika tylsä ja perinteinen. Ja iso. Viininä on Groissin gruner veltliner, jonka hedelmäisyys muuttuu kalan kanssa makeammaksi suussa kuin yksinään. Hyvä yhdistelmä.



Voi-lei-pä. Tästä illasta tuli nyt meille vaikea. Mitä mieltä olla siitä, että pitkällä illallisella eteemme tuodaan voileipä. Leivällä kuningasrapua, vasikkaa ja erilaisia porkkanoita. Annoksen makeus tulee leivästä ja porkkanasta, suolaisuus taas ravusta. Itse leipä annoksessa oli vaan liikaa ja liian köyhäritarimainen. Annoksen kanssa saamamme Rudi Pichlerin weissburgunder -viini toi mukavan freesiyden annokseen ja oli muutenkin kiva mineraalisuudessaan.



Pöytään peuraa, demi-glacea, perunarösti ja selleri. Peuraa ei paljon laadukkaampana ja täydellisemmin valmistettuna voi saada. Selleri oli todella hyvää. Heinrichin Pannobile 2014 oli lempeä ja helli lihaa, peuran lihaa siis. Viinin herkkä marjaisuus antaa odottaa hyvää tästä viinistä, kun se vanhenee entisestään.



Ennen jälkiruokia pieni vessatauko. Kreisin pramea laitos, ihan kuin Schönnbrunnissa olisi. Ah, ja sitten jälkiruokaan, joka ei kuulunut menuun, vaan saimme tilata ihan irrallisen. Olo alkoi olla hyvin ahdettu, päädyimme vain yhteen jälkiruokaan: jäätelövalikoimaan. Raparperi-, inkivääri- ja melonijätskiä tilpehöörien kanssa. Kivoja, freesejä makuja, mutta olimme jo niin täynnä, ettei jälkiruoasta saanut kaikkea irti. Olisikohan joskus terveellistä jättää ne välistä?



Valter Bauerissa on todellakin jotain 80-lukulaista, ihan kuin sisustus antoi ymmärtää. Tietty nykymaailman piperrys puuttui. Palvelu oli henkilökohtaista ja osaavaa. Ruoka, vaikkakin perinteistä, oli mielestämme tehty tietty pilke silmäkulmassa. Perjantai illan tukeva illallinen päättyi 295 euron laskuun ja kävelymatkaan kattobaariin. Ja ai niin, Valter Bauerilla _ei_ ole nettisivuja. Onneksi illan kuvat kulkevat linjassa kasariteeman kanssa, sillä hämyisessä ravintolassa puhelimen kameran tehot loppuvat armottomasti. Pahoittelut siitä. Pääsittepähän ainakin ihan autenttiseen tunnelmaan kiinni.

Raadin arvio:
Ruoka 8
Juoma 9+
Palvelu 8,5
Kokonaisuus 8+

Mikä: Valter Bauer, klassinen yksitähtinen itävaltalainen ravintola Wienissä.

keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Das Loft - Turha pintaliitoravintola Wienissä

Tultuamme Italiasta totesimme Suomen kesän liian kylmäksi. Pakko päästä jonnekin lämpimään. Emme olleet ainoat samoihin aatoksiin tulleet, koska lentohinnat olivat kuolettavan kalliit. Suomesta ei pääse halvalla pois kuin uimalla. Sniiduillessamme alkuperäinen Nizza-suunnitelmamme vaihtui Wieniin: keli lupaa 34 astetta tai yli. Uima-altaita ei kaupungin hotelleissa ulkona ole, mutta saimme mahtavan huoneen omalla kattoterassilla.

Grillattuamme päivän itseämme päätimme siirtyä keskustan kortteleihin. Päälle jotain rennohkoa ja laseihin kylmää roseeta. Korjaus: lisää roseeta, koska päivällä tätä tuli tiputeltua jo pohjille. Mitä syötäisiin? Armoton googletus ei tuottanut suuria inspiraatioita lennossa, kunnes keksimme: hummeria! Hakusana toimi. Kiinnostavia vaihtoehtoja tuli joitakin, joista kohteeksemme valikoitui Das Loft, paikallisen Sofitelin kattokerroksessa oleva hip-ravintola, joka on sentään Michelinillä noteerattu. Ravintolan sisustukseen on panostettu. Katto on näyttävä valaistu lehtikasa. Asiakaspaikkoja on varmaan 140 ravintolassa ja baarissa lisää. Taustalla soi sietämätön kikkeli-lounge, joka on toki Tiinan mieleen. Ulkoisesti tämä vaikuttaa niiltä ravintoiloilta, joissa kauniilla näkymillä ja "oikealla tunnelmalla" pyritään paikkaamaan ala-vaivannäkö keittiössä.

Inhimillisen mittaisesta ruokalistasta löytyy tasan yksi menu, jonka luonnollisesti valitsimme ja tykä otimme viinit. Kuriositeettina ruokalistasta mainittakoon, että koko listalta ei löytynyt sitä hummeria, jonka takia ravintolaan päädyimme. Karmaa tai kohtaloa, tiedä häntä. Alkumaljoiksi whiskey sourit ja jo ennen kuin olimme edes juotavia saaneet pöytään kannettiin amuse. Kauraleseiden keskellä oli kaksi munankuorta, joiden sisään oli tehty jonkinlainen lohi-majooneesi-hässäkkä. Vallan simppeli ja hyvä. Itse esillepano oli suoraan sanottuna ruma ja turha, mutta ehkä joku kesätyöntekijä on saanut siitä itselleen kivan fiiliksen. Jano alkaa tulla eikä whiskey soureja näy missään! Pakko oli kysyä minne ne oli jääneet. Kuulemma unohtivat. Hoputtamisen jälkeen kuitenkin saimme lasimme ja itse sour oli ihan kelpoa.

Odotellessamme ensimmäistä virallista annosta mutustulemme leipää. Onkin jo nälkä. Leipä on paksua tavanomaista markettileipää ja levite on jotain merilevänmakuista tahnaa, jossa on ehkä sientä. Onneksi annosta ei tarvinnut järin pitkään odotella, kun eteemme kannettiin surf'n'turf-mallinen setti. Tonnikalaa, ilmakuivattua kinkkua, pikkelöityä porkkanaa, retiisiä, japanilaista maitoa (jonka nimeä en millään muista) ja wasabin siemeniä. Retiisi on mahtavaa, muuten annos on raskas ja mauton. Edes siemet eivät tuoneet kunnolla potkua. Onneksi viinivalinta pelasti annoksen. Laseihimme kaadettiin L'Esprit de L'Horizon Blanc 2015:a. Illan ainoa ei-itävaltalainen viini. Upea, erittäin mineraalinen valkoviini, joka onnistui nostamaan annoksen makuja kielelle.



Vuorossa liekitettyä taimenta, höyrytettyä purjoa ja sientä. Kyytipoikana Hager & Matthiaksen grüner veltliner. Viini oli vahva, ruohoinen ja hapan. Annos itsessään ei taaskaan ollut kovin erikoinen, mutta toimi viinin kanssa hienosti yhteen.



Kalan jälkeen pöytään tuotiin illan suurin pettymys, jota luonnehdin tuona kyseisenä iltana sanoilla "kunnianhimoton, tylsä p*ska". Kukkakaalia kolmella tapaa (kermassa inkiväärin kanssa, paahdettuna ja tartar). Kukkakaalin kanssa lautasella kuulemma on lammasta fileenä ja kuutioina kastikkeessa. Uskon, mikäli lammas röhki ja vietti aikaa lätissä. Possua tämä on. Kastike maistuu kotitaloustunnin makkarakastikkeelta voin ja vehnäjauhon kera. Päälle vähän vesikrassia. Yhden pysähdyksen taktiikalla saa parempaa Nesteeltä. Viini on Veyder Malmbergin 2014. Kevyt viini, jossa upeat tanniinit. Viinistä kiitos, ruoasta myötähäpeä.



Ainut, joka auttaa kokemaamme pääruokapettymykseen on orastava, toisella tukeva, humalatila. Jälkiruokaa ei edes oikein enää odota, kun makkarakastike vieläkin sattuu sieluun. Edessä oleva valkosuklaamousse, avotarhapersikka, jäätelö ja vihreä valkosuklaa eivät innosta. Viini onneksi oli jälleen loistovalinta, vaikkakaan ei nimi jäänyt enää mieleen. Jälkiruokaviiniksi ei liian makea, ennemminkin raikas.

Palvelu oli ontuvaa, vaikkakin ystävällistä: asioita unohtui, ruoka tuotiin vaikka molemmat eivät olleet pöydässä, viineistä kerrottiin vain miehelle ynnä muuta pikkukivaa. Ilta sai arvoisensa päätöksen, kun pääsimme pakenemaan paikalta noin kolmeasataa köyhempänä. Vältä.

Raadin arvio:
Ruoka 6-
Juoma 8,5
Palvelu 7-
Kokonaisuus 6+ (näkymästä plussa)

Mikä: Das Loft. Tähdetön ja luokaton wannabe fine dining -ravintola Wienissä.

www.dasloftwien.at

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Ragu - Italiaisittain suomalainen helsinkiläisravintola

Kaivelimme pitkästä aikaa arkistojen aarteita ja huomasimme, että tämä kirjoitus on jäänyt julkaisematta. Noh, parempi myöhään kuin ei milloinkaan, joten laitetaan tämä juttu uunista ulos vajaa vuosi itse ravintolavierailusta.

Ragu on italialainen jämälihoista pitkäänhaudutettu lihakastike. Ihanan konstailematon, mutta silti monivivahteinen ruoka. Ravintola Ragu taasen on helsinkiläinen Ludviginkadulla sijaitseva fine dining -ravintola. Ludviginkatu on jotenkin kuolleessa kulmassa ja niin Ragukin on jäänyt testaamatta. Pikkuisen krapulainen lauantai ja ilta edessä. Mitä tehdä?! Pikainen soitto Raguun ja pöytä oli järjestynyt.

Saavuimme paikalle myöhään, josta tuntuu tulleen meille jonkinlainen tavaramerkki. Ensimmäinen havainto Ragusta on, että paikka on paljon paljon paljon isompi kuin kadulta katsoen olisi uskonut. Asiakaspaikkoja arviolta 80. Sisustus on hillityn skandinaavinen ja inspiraation ravintola on hakenut ruokiinsa ja viineihinsä (ja nimeensä) Italiasta. Menukansiosta pisin Ludari-yllätysmenu, jonka sisällön pitäisi vaihtua viikottain! Ja viinit, emme unohtaneet viinejä.

Nälkää oli kasvateltu päivän pitkällä kävelyretkellä, joten olo oli autuas, kun pöytään tuotiin leipää: fenkolinäkkäriä, saaristolaisleipää ja parmesanmuffinia. Objektiivisuus lentää ikkunasta tässä nälässä. Leivät olivat maukkaita ja tulivat pöytään kiitettävän nopeasti. Näkkärin kyytipojaksi tilasimme whiskey sourit, jotka oli valmistettu ruokaravintolaksi hämmentävän hyvin. Ruokaravintoloita, joista löytyy drinkkitaitoa on vähän, joten suuri kiitos Ragulle sourista!

Ensimmäisen ruokalajina eteemme asetellaan siikainen annos. Siikaa, siian mätiä, tuorejuustomoussea, yrtticreme, rapukeksi ja katkista. Siika oli todella suolaista ja todella hyvää. Annos oli makuumme turhan kermainen, mutta pääraaka-ainetta oli käsitelty taiten ja kunnioituksella. Laseihimme saimme tilkkaset Praepositus 2015 Abbazia di Novacellalta. Hedelmäinen ja kuiva maultaan, hyvin rieslingin-kaltainen. Helppo ja yllätyksetön viini, ei peittänyt alleen ihanaa siikaa.



Purnukka. Savuinen purnukka! Sisällä savun lisäksi vasikkatartaria, mustikkaa, rucolakastiketta ja purjoa. Mahtava annos. Upea tuoksu, joka tuo mieleen savusaunan ja kesän. Harmoninen maku. Pieni näpertely purkin kanssa ja savutuprahdus vain lisäsivät iloa. Rakastettava annos! Sydän --> <3 Sydämellisen purnukan sisältö huuhdottiin alas lambruscolla! Superhämmentävä viini valinta. Cleto Chiarlin Vecchia Modena Premiumia. Raikkaan hapokas ja pirskahteleva, jopa arvokkaan oloinen. Hienoistuneimpia lambruscoja, joihin olen törmännyt. Yhteistoiminta vasikkapurnukan kanssa oli yllättävän toimiva!



Tilasimme lisäksi vielä yhdet whiskey sourit. Miksi? No, miksi ei! Taasen suuri kiitos. Kello oli jo paljon ja baari vieläkin auki.

Keitto-lauantai, monellakin tavalla. Edessämme kurpitsakeittoa, ankankoipiconfit ja mangochutney. Iloisista raaka-aineista oli onnistuttu rakentamaan lievästi mitäänsanomaton annos. Keiton maku oli kohdallaan, mutta kokonaisuus ei toiminut yhteen toivomallamme tavalla. Jännällä etiketillä varustettu Time Flows 121 b.C., vino oranjea luomuna. Aprikoosia, kevyttä happoa, pitkään suussa istuva maku. Itsenäisenä viini ei omaan suuhuni toiminut, mutta keiton kanssa tuntui uppoavan hyvin. Tiedä sitten johtuiko tämä naapurilasissa olevasta sourista vai hyvin paritetusta viinistä.



Ankka johdatteli meitä jo punaisemman lihan pariin ja illan päävatina eteen jolkotteli poronvasa. Mukana lautasella suppilovahveroa, kanttarellia, lehtikaalia, punajuurta ja majoa. Poron kypsyys oli täydellinen ja koostumus sen mukainen. En tiedä miten nämä raaka-aineet liittyvät italialaiseen keittiöön, mutta ei sen väliä. Todella toimiva ja harmoninen pääruoka, joka muun kivan lisäksi oli todella kaunis. Etnan rinteiltä pöytäämme löytyi Masseria Setteportea. Hyvin tamminen punaviini, jossa mukana hitunen kahvin ja luumun aromeita. Täydensi ja nosti esiin poroa kauniisti.



Arvokkaan punaviinin jälkeen onkin vuorossa Marlin helmeilevä. Eiku, ööö, Elio Perronen Bigaro. Sokerinen, mansikkainen, makea rose. Alkoholia ei ole nimeksikään, vain 5%, mutta ehkä tähän aikaan yöstä se on vain hyvä asia. Menun viimeisenä annoksena puolukkaa. Puolukkaa monella tapaa. Lisänä paahdettua valkosuklaata ja italialaista marenkia. Marenki oli tuoretta ja aikalailla niin herkullista kuin marengista vaan voi saada. Puolukka oli yllätyksellinen valinta jälkiruoan juoneksi ja kokonaisuutena annos oli vallan kelpo päätös illalle.


Kahvin ja laskun kera nautin lasillisen grappaa. Valikoima oli kiitettävä, mutta jopa paras grappa maistui tärpätiltä. Mutta sitä sai mitä tilasi. Ilta kustansi paria euroa vajaa 300 euroa, joka on keskihintaista. Ragu yllätti minut positiivisesti. Ravintolan mitäänsanomaton maine omalla tutkalla johtuu varmasti pitkälti sijainnista; miten se Ludviginkatu voikaan aina unohtua. Voimme kuitenkin lämpimästi suositella paikkaa niin ruoan kuin palvelun osalta, vaikkakin se viimeinen särmä puuttuu. Palvelusta kiitos ja anteeksi. Meitä kohdeltiin ihanasti ja olimme taas ravintolan viimeiset asiakkaat.

Raadin arvio:
Ruoka 8
Juoma8+
Palvelu 9
Kokonaisuus 8+

Isoimmat plussat ja miinukset:
+ Hyvät italo-viinit
+ Ystävällinen ja välittävä palvelu
- Annokset kaipaisivat lisää yllätyksellisyyttä

Mikä: Ragu, skandinaavis-italialainen ravintola Kaartinkaupungissa

www.ragu.fi